Mansikkaojat nousevat tuhkasta kuin Fenix lintu...
Lyhyseti kaipaisin sekä Mansuja, että kirjoittamista ja kaikkea muutakin, joten loin uudestaan kolmannen sukupolven perijän ja ilokseni löysin tekemäni käsikirjotuksen lopuille osille.
Joten Mansut taitavat toivottavasti saada tarinansa päätökseen.
Osa 20 : Sumussa on kirjoitettu ja jahka saan naapuruston ja tontin laitettua tulee osa ulos :)
Tässä Petja Mansikkaoja. Mansikkaojan valittu sukupolvesta 3 .
Freja
Serina
Julian
Dusty
Markus
Tässä pieni maistiainen:
Petja nousi käsiensä varaan, siirsi jalkansa lattialle, päässä jyskyttävästä kivusta välittämättä. Hitaasti hän otti muutaman askeleen kurkaten laatikon taakse. Vastaan tuijottivat kellertävät silmät vihaisena ja pienet kädet kurottivat häntä kohti. ”Äääääää… Iti.” tyttö kiukutteli ja ojenteli käsiään, silmät kyyneltyen. Hetkinen, Petja kavahti taaksepäin, Isi hänkö? Tuon tyttösen, miten se oli mahdollista? Tuhannet kysymykset tulvivat mieleen. Petja istui, hieroi ohimoitaan ja koetti ajatella.
Samassa ovi aukesi ja huoneeseen astui joku. Petja jähmettyi, suojasi vaistomaisesti pientä tyttöä ja kääntyi hitaasti ympäri. ”Olet näköjään herännyt, hyvä. Luulin jo että olit kuollut mutta onneksi näköjään et.” punatukkainen nuori nainen sanoi hymyillen ja tuijotti Petjaa. ”Seri. Olenhan sanonut että isiä ei saanut häiritä.” nuori nainen jatkoi ja otti harppauksen ja nosti tytön syliinsä. ”Anteeksi.” nainen tokaisi. ”Seri ei vielä oikein ymmärrä.” hän jatkoi ja katsoi hyvin hämmentyneeseen Petjaan. ”Etkä näköjään sinäkään.” hän lisäsi nauraen
--------------------------
sellaista tällä kertaa
toivottavasti pian saan teille lisää Mansujen elämää!
♥ vupii
