Mansikkaojat Redux
Lyhyesti ensin, päätin kuitenkin hiukan mietittyäni että pidän osat mielummin hiukan lyhyempinä ja julkaisen tiuhemmin. Kyllä varmasti pitkiäkin osia tulee mutta ainakin toistaiseksi osat ovat lyhyempiä kuin normi osat Mansuissa ovat olleet.
Mutta anyway, toivottavasti pidätte ^-^ ja kommentithan ovat sokeri joka auttaa jaksamaan.
*******************
Feros, piskuinen saari keskellä aavaa sinistä merta. Suhteellisen tavanomainen pikku kaupunki erillään muista. Vilkkaan sataman ja myynnin ansiosta Feroksella oli myös rikkaampia alueita mutta myös tyhjännäköisiä, hylättyjä tai uudelleen valloitettuja slummitaloja. Kansa oli hiukan kahtia jakautunutta rikkaat omissa oloissaan ja köyhemmät omissaan. Feroksen laidalla sijaitsi myös synkähkö metsä minne paikalliset eivät juuri menneet, siellä asui vankilasta karanneita, muuten vaan elämänsä hukanneita ja muita yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneita hylkiöitä. Huhut kertoivat että metsässä saattoi kohdata myös järjen ulottumattomissa olevia olentoja, mutta kukaan ei uskaltanut testata huhun todenperäisyyttä.
Feroksen köyhälistöalueen laidalla sijaitsi talo, rähjäinen, kulunut ja remontin tarpeessa niin kuin kaikki alueen talot. Siellä oli joskus asunut onnellinen perhe mutta nyt siitä kertoivat enää muutamat villiintyneet kukkapenkit talon pihalla. Talo oli pimeänä eikä missään näkynyt liikettä, etupihan heinät olivat kuitenkin painautuneet polun verran mutkalle paljastaen jonkun käyttävän taloa asuinpaikkanaan.
Petja raotti silmiään, näki pölynhiukkasten leijailevan rauhallisesti, rikkinäisten kaihtimien välistä tulevassa valossa, nenään tunki tunkkainen tuoksu ja päätä särki kuin tuhat seppää olisi sitä takonut. Petja sulki ähkäisten silmänsä, hieroi kädellään otsaansa, päänsärky ei siitä mihinkään kaikonnut mutta Petja jatkoi ja koetti tajuta missä on.
Mikään ei vaikuttanut tutulta, ei huone, ei seinät eikä tunkkainen haju. Petja ei muistanut miten kaiken pitäisi olla mutta tämä paikka tuntui ainakin vieraalta. Mitä oli tapahtunut? Missä hän oli ja miksi? Ja miksei hän muistanut, miten oli tänne päätynyt?
Pieni kitinä herätti Petjan ajatuksistaan, nopeasti hän vilkaisi lattialle, jossa pahvilaatikon takana kaksi pientä kättä viuhtoivat kiukkuisen näköisesti. Samassa muisto, väläys menneestä, sinkosi kuin salama Petjan tajuntaan. Hän metsässä, käärö sylissään ja samassa kirkas valonvälähdys ja huumaava räjähdys ja pimeys. Se oli kaikki, kuka oli noiden käsien omistaja, mitä oli tapahtunut? Kysymykset pyörivät päässä kuin kuulat flipperissä, poukkoillen vastausta löytämättä.
Petja nousi käsiensä varaan, siirsi jalkansa lattialle, päässä jyskyttävästä kivusta välittämättä. Hitaasti hän otti muutaman askeleen kurkaten laatikon taakse. Vastaan tuijottivat kellertävät silmät vihaisena mutta pienet kädet kurottivat häntä kohti.
”Äääääää… Iti.” tyttö kiukutteli ja ojenteli käsiään, silmät kyyneltyen. Hetkinen, Petja kavahti taaksepäin, Isi hänkö? Tuon tyttösen, miten se oli mahdollista? Tuhannet kysymykset tulvivat mieleen. Petja istui, hieroi ohimoitaan ja koetti ajatella.
Samassa ovi aukesi ja huoneeseen astui joku. Petja jähmettyi, suojasi vaistomaisesti pientä tyttöä ja kääntyi hitaasti ympäri. ”Olet näköjään herännyt, hyvä. Luulin jo että olit vielä tajuton mutta onneksi näköjään et.” punatukkainen nuori nainen sanoi hymyillen ja tuijotti Petjaa.
”Seri. Olenhan sanonut että isiä ei saanut häiritä.” nuori nainen jatkoi ja otti harppauksen ja nosti tytön syliinsä. ”Anteeksi.” nainen tokaisi. ”Seri ei vielä oikein ymmärrä.” hän jatkoi ja katsoi hyvin hämmentyneeseen Petjaan. ”Etkä näköjään sinäkään.” hän lisäsi nauraen. "Ota kuuma suihku ja tule sitten keittiöön niin koetan selittää kaiken."
Petja antoi veden valua kasvoilleen, päänsärky oli hellittämässä, nainen, Frejaksi esittäytynyt, oli antanut hänelle myös lääkettä ja painanut hetkeksi kätensä hänen kasvoilleen ja kipu oli hellittänyt. Nainen oli luvannut kertoa kaiken suihkun jälkeen.Minkä kaiken? Petja oli edelleen ymmällään päässään pyörivistä tuhansista kysymyksistä.
Keittiöstä kuului kolinaan ja kahvin tuoksu kiemurteli Petjan nenään ja mahakin kurahti vaativasti. ”Istu alas.” Freja sanoi syöttäen pikku tyttöä. Petja teki niin kuin käskettiin, katseli tyttöä ja Frejaa, ja koetti saada palaset, sumeat muistot toimimaan yhteen kaiken kanssa.
Hetken hiljaisuuden Petjan nälän asettumisen jälkeen, Freja vei tyttösen leikkimään, toi Petjalle toisen kupin kahvia ja katsahti tähän terävästi. ”Oletko valmis?” hän kysyi. Petja nyökkäsi nielaisten.
”Miten paljon muistat?” Freja kysyi ensimmäiseksi. Petja kohautti olkiaan, ”En paljon, valon, räjähdyksen, jonkun käärön sylissäni.” Petja vasta rauhallisesti. Freja nyökkäsi. ”Hyvä. Valo jonka muista on lähtöisin ulottuvuusportista josta me tulimme tänne. Räjähdys taas portin sortumisesta toisella puolella. Ja käärö on tuo tyttö tuossa, on Serina, sinun tyttäresi.” Freja lateli faktat peräkkäin. Petja aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla. Ulottuvuusportti, tytär, räjähdys, tämä kaikki oli niin sekavaa.
”Missä me sitten ollaan?” Petja sai jotain kysytyksi. ”Feroksessa, pieni kaupunki keskellä merta, toisessa ulottuvuudessa, hiukan toisessa ajassa.” Freja sanoi hiukan salaperäisesti.
”En tiedä miten paljon voin kertoa, koska et muista mitään, mutta olet nukkunut melkein puoli vuotta tai ollut koomassa miten vain. Sinä olet Petja Mansikkaoja, Mansikkaojan suvun kolmannen sukupolven valittu jolla on oma tehtävänsä. Olet myös ainut eloonjäänyt koko suvustasi, Serin lisäksi.” Freja sanoi ja katseli tutkivasta Petjaa. Petjan päässä pyöri tuhat lisäkysymystä. ”Jos Seri on minun tyttäreni, missä on hänen äitinsä?”
Freja hörppäsi kahvin kupistaan.” Kuollut.” hän totesi yksinkertaisesti. ”Kaikki muut ovat kuolleet. Mansikkaojat ovat aina taistelleet pahaa vastaan ja luultiin, että äitisi Adalmiina olisi jo voittanut ja saisimme hetken rauhaa mutta niin ei käynytkään. Pahalla oli suuremmat suunnitelmat ja voimat kuin osasimme koskaan edes kuvitella Mestarin suunnitelma toimi tiettyyn rajaan asti. ”Freja jatkoi.
”Mestari, Äiti?” Petja sai väliin änkytettyä. ”Niin. Äitisi Adalmiina Mansikkaoja, toisen sukupolven valittu, joka suoritti oman tehtävänsä mutta sinun varallesi paha oli kehitellyt jotain kierompaa.
Sinä olit juuri aloittanut yliopistossa, kun Lyra, Serin isoäiti, saapui luoksesi ja Serina syntyi sinne pieneen metsään. Juuri kun Lyra oli poistumassa, äitisi ja muut Suojelijat tulivat paikalle ja samassa siellä olivat myös pahan kätyrit, syntyi suuri taistelu jossa kumpikin osapuoli kärsi mittavia tappioita. Minä pelastin sinut viime hetkellä, minun sukuni uhrasi kaikkensa räjäyttääkseen ulottuvuusportin jotta pääsimme turvaan. ”Freja selosti ja tunteet vilahtelivat hänen kasvoillaan.
”Miksi?” Petja kysyi.” Siksi, että Mansikkaojien suku voi jatkua. Ulottuvuusportin räjäyttäminen tuhosi koko sen ulottuvuuden missä ennen asuit, kaikki siellä olevat ovat poissa. Me siirryimme tänne, toiseen ulottuvuuteen ja hiukan eri ajankohtaan jotta suku voi jatkua. Paha kerää omat voimansa hiljalleen takaisin, taistelu ei ole vielä ohi. Ja uskon , että sukusi jäsenet ja Suojelijat löytävät tänne tiensä myöskin jossain muodossa. ”Freja sanoi ja katsoi Petjaa. ”Olemme kuitenkin turvassa vielä hyvän tovin, minulla on yksi hyvä uskottu ulottuvuusportin lähellä ja hän kyllä tiedottaa jos joku on tulossa.” Freja lopetti selostuksensa.
”Mutta Seri, kuka on Serin äiti?” Petja tahtoi tietää. ”Siri, haltioiden kuningattaren tytär, te tapasitte nuoruudessasi ja rakastuitte, vaikka paha yritti heittää kapuloita rattaisiin, lumota sinut jotta Serina ei olisi syntynyt. Siri menehtyi Serin synnytykseen. Olen pahoillani.” Freja sanoi, laski kätensä Petjan kädelle. Petja kohautti olkiaan. Mitäpä siitä, eihän se ollut Frejan syy, eikä Petja edes muistanut mitään edellisestä elämästään paitsi väläyksen sieltä ja toisen täältä. Frejan käsi tuntui lämpöiseltä, jotenkin oudon lämpöiseltä. Samassa Petja tajusi.
”Kuka sä sitten olet?” hän kysyi. ”Olen Suojelijoiden suvusta viimeinen, Freja. Sinun isäpuolesi Florianin veljen Fabianin lapsi. En ollut määrätty Suojelijaksesi vaan Greta, Florianin ja Fabianin isoveljen tytär, mutta hän menehtyi muiden mukana. Uskon kuitenkin siirtymisen tänne vahvistaneen meidän sidettämme tarpeeksi.” Freja sanoi ja puristi Petjan kättä. Kädestä virtasi outoa voimaa, jotenkin rauhoittavaa, Petjaan, huolet haihtuivat ja kysymykset unohtuivat, Petjan täytti hyvä ja rauhallinen tunne. Petja hymyili ja Freja hymyili takaisin. Niinkuin kaikki Suojelijat ja varsinkin Freja omasi rauhoittavan kosketuksen, katseen, samanlaisen kuin isoäiti Frida.
Liittolaiset. Suojelija ja Suojeltava. Tuntemattomassa maassa, tuntemattoman edessä, mutta yhdessä niinkuin pitääkin, niin kuin oli tarkoitetettu. Sukujen yhteinen uhraus oli ollut kannattava, sillä neljäs sukupolvi oli toistaiseksi turvassa pahalta.
Aikamoinen aloitus, Petja on varmasti aika pökerryksissä kaikesta saamastaan tiedosta. Hyvä että ovat ainakin toistaiseksi turvassa, mutta varmasti piakkoin pahuus kurottaa lonkeroitaan jostain rakosesta kohti Petjaa, Frejaa ja Serinaa...
VastaaPoistaJään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa!
Aikamoinen paluu Mansuilla!
VastaaPoistaTuosta viime julkaisun alkupalasta mitä tekstistä annoit aikaisemmin. Oli jotenkin kiva että tässä teit tälläsen selonteon heti kaikkeen siihen mitä tapahtui - ja ihan toimiva ratkaisu että kaikki kuoli. Ja että kumminkin toit mukaan hahmoja menneisyydestä nimeltä mainittuna yms.
Mielenkiinnolla oottelen että millainen pahis mistäkin kaivautuu esiin samoin kuin Mel. Onkohan mahdollista saada joku vahingossa talteen jäänyt pahis jostain takaisin ;D
Vau, Mansikkaojat tekevät paluun! Ihan mahtavaa, olen kyllä kaipaillut kaikkia näitä vanhoja kunnon tarinoita. Hassua, miten hyvin sitä muistaa vaikka henkilöiden nimiä vuosia vanhoista tarinoista. Oli kuitenkin hyvä, että tässä ensimmäisessä osassa tuli kerrattua vähän vanhoja tapahtumia ja selvitettyä Petjan tilannetta. Oikein mehukkaalta vaikuttaa, jään innolla odottelemaan tulevia osia! :) Saa ilmoitella jatkosta.
VastaaPoistaTosiaan Hardwick Shore on saavuttanut loppunsa, mutta kävisikö linkitys uuden tarinani kanssa? Linkki Elinoriin & Marianneen tässä: http://sense-bility.blogspot.fi Saa tulla lueskelemaan, tarina on vielä aika alkutekijöissään ;)
Feros on varsin kaunis saari, vaikutta siltä että piskuiseen paikkaan tulee mahtumaan varsin monenlaista. Frejan selitys oli hyödyksi näköjään sekä Petjalle että meille, näppärä tapa kertoa väliin jääneistä tapahtumista. Hyvin muistui vanhojakin nimiä mieleen, vaikka jotkin ovat varmaan vielä siellä muisteltavissa
VastaaPoistaIhana paluuosa <3
Se pitää vielä mainita miten ihanan värikkäitä Mansikkaojien kuvat ovatkaan <3
Huhhuh. Mietin, että onko mulla jäänyt jokin osa välistä, kun Petja oli osassa 18 lapsi ja Serinaa ei oltu vielä nähtykään. (mutta missä on osa 19...?) Freja osasi sitten selittää kaiken aika kattavasti myös mulle :'D
VastaaPoistaTosiaan, lukaisin Mansut läpi ihan ekasta osasta asti (ja siksi on kommentoinnissa kestänyt *kröh*) ja pakko sanoa, että rakastuin tähän tarinaan ihan suin päin :D erityisesti Aaron ja Fred oli tuitui-pari♥ harmi, kun tekniikka temppuilee ja tarinaan jäivät vain Petja ja Freja :/
No mutta, Mansut ovat silti elossa ja kohta ehkä monilukuisempana! :D Jään ehdottomasti seuraamaan mitä seuraavaksi tapahtuu!
Jatkoa sitten tulemaan vaan :3
Wau, mikä alku. Minä kun ehdin luulla että Mansikkaojat olis ikuisiksi ajoiksi kadonneet. No itsellänikin on ollut hyvin hyvin hiljainen hetki oman pelin kanssa. Tai siis olen mä pelaillut, mutta en oo saanu mitään aikaiseksi stoorien osalta.
VastaaPoistaMutta kiva, että olet taas vauhdissa ja pahoitteluni omasta hiljaiselostani. Itseasiassa koko Mansikkaojat tuli mieleeni, kun kuuntelin Jesse Kaikurannan kipaletta; Vielä Täällä ja muutenkin tuli simjutut mieleen.
Ai mutta onhan mulla jotain joka suakin voisi kiinnostaa; http://mantyniemits2.tumblr.com/
Voi tuonnekkin kommata, jos sulla on tunnukset tumblrissa. :)
Mutta ihailen yhä vain sun hienoa tarinankerronta kykyäsi ja upeaa kädenjälkeäsi simien kanssa ja Petja muuten on tosi komea nuori mies. Tykkään kovasti. Ja kuten tuossa on edelläkin jo kerrottu niin ihanan värikkäitä kuvia sulla.
Jatka vain samaan tahtiin ja tulen (ainakin yritän muistaa tulla ja jos en saa aikaiseksi niin potkaisen itseäni persuksille) tänne kurkkimaan useamminkin. :)